oi niitä aikoja ennen tekstareita
viitaten edellisen postauksen kommenttiin, saa tässä kohtaa kertoa juttuja ajoilta ennen tekstareita. mulla on heti aika hyvä liittyen "me mäcillä ollaan vaan ja hengaillaan"-aikaan.
hengattiin siis tiksin mäkillä ja kuljettiin sinne kahdella bussilla. ei me siellä ikinä mitään taidettu syödä, mutta juotiin hullunraivolla teetä styroksimukeista, joita oli kiva pureskella pikkiriikkisiksi palasiksi- ja seisoskeltiin oven edessä tukkimassa maksavien asiakkaiden tietä. mäkin pihassa oli vielä tuohon jumalanaikaan yleisöpuhelin, jota käytimme kännykän korvikkeena. kaikilla meillä hengaajilla oli kukkarossa mäkin yleisöpuhelimen numero, johon soitimme aina etukäteen tarkistaaksemme, onko ketään tuttuja hengailijoita "mestoilla". kutsuimme näitä "mäkkiläisiksi". aina sieltä vastasi tero tai heikki tai joku muu mäkkiläinen ja osasi kertoa että "tultiin just röökille, kaikki muut on inessä ja joku jätti jonkun" ja niin edelleen. Ja viitaten tohon susanin ja pm vanhasen tekstarilla jättämiseen- tais joku jättää jonkun joskus tiksin mäkin yleisöpuhelimella.
Okei. Tää Hi-tech kokemus edellyttää että on elänyt angstisen nuoruutensa jossain pikkukaupungissa, otetaan nyt villiksi esimerkiksi Hyvinkää. Siis mestoja, joissa teinistö tapaa harrastaa niinsanottua pilistä, enkä puhu nyt biljardista. Jollain oli aina autoileva veli tai sisko, tai kaveri joka seurustelee jonkun autolla varustetun alfauroon kanssa. No, siis auton kyytiinhän piti aina yrittää, varsinkin talvella kun oli jokseenkin ankeeta kävellä ympyrää 25 asteen pakkasessa (nuoruudessa talvetkin oli kylmempiä).
Niillä joillain tuunausmestareilla oli sellaset mitä kutsuttiin lällättimiksi siellä autoissa. Siis LA-puhelimet. Lyhytaaltoradiot, mitä ne nyt on. Piiska auton katolla, ja etukonsolissa sellanen vehje kuin poliiseilla ennenvanhaan. Ja sitten tulee se paras juttu: jokaisella oli oma kutsunimi, ja se kutsunimi oli usein laitettu auton takaikkunaan teipeillä. Niinku Koobra ykkönen ja Koobra kakkonen, hehheh. Sitten ne kutsu toisiaan siellä jollain aaltopituudella että kuuleeko Koobra ykkönen, suuntaamme Keimolan Kesoilille. Toinen vastaa että Koobra kakkonen kuittaa.
Sitten jos halus “privaatimpaa” keskustelua, niin sano että siirrytään kanavalle sejase. Mutta ideahan oli että muutkin kuulolla olevat saattoi tietenkin virittää sinne samalle kanavalle. No mä oon kerran sanonut tälläsen kautta yhdelle Pekalle, että Minna lähettää terkkuja että sen viimeperjantaisen sekstailun jälkeen Minna ei enää haluu olla sun kaa. Jostain merkillisestä syystä sen tiesi sitten kaikki samana iltana. Pekka parka.
Comment by Neiti O — February 2, 2007 @ 11:37 am
siis nauran täällä ihan kippurassa ja vedet silmissä. hard core. näistä erilaisista vanhanaikaisista bänkseistä vois kirjoittaa kirjan. muistan noi teipatut takaikkunat, mutta tais olla karvanoppien ja karvarattien ohella enemmän keravan (lue:hyvinkää) tunnusmerkkejä.
Comment by lellu — February 2, 2007 @ 12:31 pm
Tunnen itseni niin nuoreksi..
Comment by Massi — February 2, 2007 @ 11:57 pm
Miten ihmeessä sitä jaksoi raahautua illasta toiseen bensikselle kahville? Eks sillon tosiaan ollut mitään muuta?? Ja ne joilla oli ajokortti oli niin cool. Ja silloin oli ihan jees että yksi ja sama tyttö “seurusteli” puolen vuoden sisään vaikka kolmen samaan kaveriporukkaan kuuluvan kundin kanssa. Meidän kantis oli Ruskesannan Shell. Oi niitä aikoja…
Comment by Nina — February 3, 2007 @ 3:23 pm
joo harmi kun me ei Massin kaa olla eletty näitä “kolikkopuhelin, pilis” aikoja. kuulostaa tosi hupaisalta!
mä olin varmaan vika mun kaveripiirissä joka sai kännykän ja olin 7. luokalla silloin. Emppu tais olla eka, se sai jo 3. luokalla sellasen mageen keltasen ringon. Se oli sillon kyl niin iso juttu, ja muistan kuinka kade olin sille siitä. kyl mä muistelen et ne kenel oli kännykät esitteli niitä koko ajan ja siihen kuulu puhuuu niinku TOSI KOVAA niin et kaikki varmasti näki ja kuuli että puhuttiin kännykkään. kyllä ne ajat muuttuu…
Comment by zarag — February 4, 2007 @ 11:37 am
Kuten edellisessä keskustelussa tuli jo vihjattua, Neiti O voisi vakavasti harkita kirjaa. Verbaalinen lahjakkuus menee puolittain hukkaan, jos lukijakuntana on vain tän blogin rajallinen määrä ihmisiä, niin valikoituneen korkeatasoisia vaikka ollaankin.
Itse en entisenä maailman kilteimpänä teinipoikana muista mitään Neiti O:n kaltaisia juttuja. Mähän ravasin siihen aikaan pikemminkin kirjastossa. Siis lainaamassa kirjoja, en roikkumassa netissä niin kuin nää poispilatut nykyajan teinit (setämäistä halveksuvaa päänpyöritystä).
Kaikkien nostalgikkojen kannattaa muuten lukaista uusimman Imagen juttu Paluu viattomuuteen, jossa esitellään muitakin helmiä meidän setä- ja täti-ikäisten menneisyydestä… tyhjät C-kasetit, joille äänitettiin radiosta Sekalaista 8 -tyyppisiä kokoelmia, teksti-tv, Neiti Aika, koulujen kielituntien kelanauhurit…
Siis kelanauhurit menneisyyttä?!? Siis ton jutun mukaan kyllä. Mitä koulussa nykyisin käytetään sitten??? Nuoret, kertokaa!
Comment by Pade — February 4, 2007 @ 1:54 pm
ihmettelin ihan samaa. onko kelanauhureille keksitty muka joku näppärämpi vaihtoehto?? valottakaa ihmeessä asiaa te opiskelijat. radiosta playlla&recordilla nauhotettuja sekalaisia on mulla varmaan kymmenen kasettia ja muutamalle kasetille olen lukenut pätkiä historiankirjasta. käytin lukiossa alternatiivista (ja huomattavasti mukavampaa) oppimismetodia, jossa pänttäämisen sijaan vedetään peitto korville ja laitetaan kasetti pyörimään. olin jostain lukenut, että ihminen saattaa nukkuessaan olla hyvinkin vastaanottavainen uudelle informaatiolle ja niinpä tätäkin oli käytännössä kokeiltava.
Comment by lellu — February 4, 2007 @ 3:52 pm
Jaa..kylla mun mielesta kielilaboratoriois edelleen on kelanauhurit, mutta tunneilla luokassa se tulee kuulkaa cd:lta cd-soittimesta. Viela loytyy sentaan joka luokkahuoneesta videot, eika DVD-soitinta. Oli aina parasta kun suurin osa tunnista meni sihen etta ope kelasi nauhaa edes takaisin. Harmi etta piirtoheittimetkin alkaa vissiin olee haviamaan pain..
Comment by Massi — February 4, 2007 @ 6:20 pm
Tässä parhaillaan messengerissä roikkuessani ja tähänkin “keskustelufoorumiin” osallistuessani tulee mieleen yksi nuoruutemme keskeisiä kommunikointikanavia: Puhelinpalvelu 059! “onks tääl ketään” kyseltiin, ja juteltiin tuntemattomien ihmisten kanssa. Ja aina piti pelätä että siellä linjoilla roikkuu joku pervo kuuntelemassa… Muistan, että ollaan joskus vaihdettu privaattinumeroitakin ja jatkettu pitkäänkin puhelintuttavuutta. Muutenkin lankapuhelimessa juoruilemisessa oli ihan oma hohtonsa. Tämänkin blogin kirjoittajan kanssa tuli käytyä aikamoisia maratonpuheluita, enkka tais olla lähempänä 3 tuntia…
Mitenkään nyt sortumatta itsetehostukseen, mutta mulla oli aikanaan melkoinen kokoelma erilaisia kommunikaatiovälineitä: meidän kotipuhelimeen oli kytketty oma linja mun huoneeseen, eli mulla oli oma puhelinnumero(!), sen lisäksi mut tavoitti piipparista(!!), eli kun soitti tiettyyn numeroon ja syötti sinne oman puhelinnumeronsa, niin tiesin kelle soittaa ja lisäksi mulla oli sellanen koodinumero kolikkopuhelimiin(!!!), jolla saatoin soittaa ilman kortteja tai kolikoita. Repikää siitä!
Comment by Emmi — February 4, 2007 @ 8:34 pm
siis olin ihan unohtanut ton chatti-numeron vai miksikäs sitä kutsuttiinkaan?! se oli korvike tämän päivän chatti- ja muille keskustelufoorumeille verkossa. emmi oli tosiaan aina aikaansa edellä näissä hienoissa vempaimissa ja muistan kuinka se piipparikin aiheutti syvää paheksuntaa julkisissa ja snobbailijan mainetta ystäväpiirissä. puhumattakaan piipparia seuraavasta radiopuhelimen kokoisesta kännykästä, joka oli varmaan nokian ensimmäisiä malleja.
Comment by lellu — February 5, 2007 @ 10:45 am
Faktat peliin: http://fi.wikipedia.org/wiki/059
Ja se puhelin oli merkiltään Ascom, painoi varmaan kilon. Ja liittymä oli tietenkin kohiseva ja pätkivä NMT.
Comment by Emmi — February 5, 2007 @ 10:53 am
Tää setä taas voisi muistella Internetin primitiivisiä ihmeaikoja. Suloiset ja nostalgiset jutut kuten Gopher, Lynx, Telnet ja protochat, joka toimi kirjoittamalla komennon talk ja sitten kaverin sähköpostisoitteen. Aivan loistava juttu oli kanssa tää köyhän miehen vakoiluohjelma eli kun kirjoitti komentoriville finger (tai pelkästään) f käyttäjätunnus, näki, milloin tuo henkilö oli ollut viimeksi verkkoyhteydessä ja tietyllä tavalla myös sen, mitä se henkilö parhaillaan teki. Joskus taisin saada kaverin kiinni siitä, kun kirjoitin f sejase ja tietokone kertoi, että sejase on juuri tilassa talk toinensejase. Hehheh. Ei niin söpöä kuin Koobra-O:n muistelmat tossa alussa, mutta jotain kuiteskin. Ja tää kaikki modeemeilla, joiden vauhti oli luokkaa 2400 mikä-se-yksikkö-nyt-onkaan ja ah niin nopealta tuntunut 14400.
Mutta sen jälken kun oikeestikin oli jollain tavalla mukana netin kehityksessä ennen kuin siitä tuli joka torpan juttu, on ollut surkeaa huomata, miten tekniikan eturintamasta on joskus noin vuoden 1995 paikkeilla siirtynyt tekniikan nostoväkeen. Esim. muutama vuosi (en ilkeä sanoa, kuinka monta) sitten vielä ihmettelin, miksei kaupoista löydy kunnolla C-kasetteja, kun milläs sitä musiikkia muka nauhoitetaan nykyisin omaan käyttöön.
Haastan Lellun ja lukijat näin ollen a) muistelemaan jotain pioneeritekoaan informaatiovallankumouksen eturintamassa ja b) kertomaan, mikä oli se dramaattinen hetki, kun tajusitte, että eturintama on jossain ihan muualla kuin missä itse olette. Emmi tosin vastasi jo tyhjentävästi a-kohtaan.
Comment by Pade — February 5, 2007 @ 3:02 pm
Pade, mä en pysty muistelemaan mitään varsinaista pioneeritekoa informaatiovallankumouksen eturintamalla, kun sellaista ei ole, mutta mä kyllä muistan aika tuoreen tapauksen jossa KOIN itseni ihan pioneeriksi. Mulla on työvälineenä tässä sellanen VPN -tekniikkaan perustuva etätukiohjelma, jossa siis pääsen asiakkaan koneelle. Kun se otettiin käyttöön 3-4 vuotta sitten, se oli monelle suuri ihmetyksen aihe, puhelimesta kuului että tulkaa hei kattomaan kun tää kone käyttää ite itteensä. No, mulla oli yks asiakas jonka kanssa oli työstetty muutamia asiakirja-asioita etänä pariin otteeseen. Olin sinne sitten taas sekä etä- että puhelinyhteydessä, ja se yritti selvittää mulle mitä se haluaa yhteen asiakirjaan. Mä mietin että mikä mua vaivaa kun en yhtään tajua mitä se selvittää, enkä ole edes darrassa. Kunnes sieltä kuuluu toisen henkilön ääni kuiskaamalla että “ei se nää sitä”. Sama kovempaan ääneen; “ei se NÄÄ sitä”. Käy ilmi että tää asiakas on yrittänyt esitellä paperista asiakirjaa kuvaruudulleen. Tällöin koin olevani tosi pioneeri (ymmärrän että puuttuu kamera).
B-kohtakin menee lähinnä kokemusmaailman puolelle. Näitä Olen Tippunut Kärryiltä –kokemuksia on kyllä lukuisia, mutta tuorein niistä lienee ilmiö nimeltä MySpace. Ystäväni Neiti P, joka valitsi minut vastikään kaasoksi kesäisiin häihinsä, kertoi että hänellä on kyllä sähköposti, mutta hän toivoo että hänen kanssaan kommunikoitaisiin mielummin MySpacen kautta ”koska se on niin kätevä”. Systeemi edellytti rekisteröimistä, jonka jälkeen sain ”omat sivut”, ja kykenin sitten vastaanottamaan ”kaveripyyntöjä”. Hyväksytyt kaverit siirtyvät kaverigalleriaan. Kaikkien kanssa voi viestittää julkisia tai privaatteja viestejä. Järkyttävän hidas, epävarma, kaatuileva ja sekava systeemi, joka mahdollistaa (satunnaisesti) kommunikoinnin ainakin 10 miljoonan pervon kanssa. Tavallisimpana näkymänä on: Sorry! an unexpected error has occurred. This error has been forwarded to MySpace’s technical group. Eli olen siis pudonnut kärryiltä. En ymmärrä MySpacen kätevyyttä teknisesti enkä sisällöllisesti. Pikanttina yksityiskohtana kuitenkin mainittakoon, että kaverikseni on ilmoittautunut jo mm Technicolor ja Anni Sinnemäki (en äänestä). En nyt pääse tarkistamaan keitä muita siellä on, koska sivuilla on joku yllättävä virhe.
Comment by Neiti O — February 6, 2007 @ 10:30 am
Siis mitä Emmi, mikä ihme toi koodinumero kolikkopuhelimiin on?? Sitä en kyllä tiennyt! Taitaa olla jotain laitointa puuhaa, tekeekö sillä enää nykyään mitään? Onko enää kolikko- /korttipuhelimia..?
Comment by Nina — February 6, 2007 @ 10:42 am
toi myspace on todella confusing. mun kavereita siellä on mm. Pakarisen Hanna ja Yö. että revi siitä. myös hotlips ja horny pig halusivat olla ystäviäni, mutten ottanut kaveriksi koska katsoin omistavani jo tarpeeksi tuohon kategoriaan kuuluvia ystäviä.
Comment by lellu — February 6, 2007 @ 11:58 am
apuaaa kuolen nauruun.
:D:D:D aika törkeetä syrjintää hitlipsiä ja horny pigiä kohtaan ku niitä ei hyväksytä kavereiks…
Comment by zarag — February 6, 2007 @ 12:12 pm
Joo Hanna Pakarinen on ollutkin ahkera kaveeraaja, koska se on munkin kaveri. Lisäksi on lukuisia pändejä joista en oo koskaan kuullutkaan, mutta kuten sanottu mä olenkin pudonnut kärryiltä. Vaikka hotlipsin ja hornypigin ottais kaveriks, niin aika pian niiden hehkeän kuvan päällä on punainen rasti, eli ehkäpä MySpacen tekninen ryhmä syrjii näitä itseänsä ilmaisevia naturisteja. Ikinä en oo edes kerinny painaa kohtalokasta Hylkää -näppäintä.
Comment by Neiti O — February 6, 2007 @ 1:09 pm
MySpace on myös näin äkkiseltään vastaukseni paden b-kohtaan. Tein myös profiilin MySpaceen kaverin suosituksesta “kätevä tapa kommunikoida” ja totesin aika äkkiä virtuaali-avaruuden olevan hyvin paljon kauempana kuin olin kuvitellutkaan. a-kohtaa täytynee pohtia vielä oikein ajatuksella.
Comment by lellu — February 7, 2007 @ 11:43 am