LEIJONANMAITO

George Michaelin keikalla siis ja oli muuten älyttömän hieno show. Varmasti yksi parhaimmista konserteista taas miesmuistiin. Paikat oli kentällä, jossa nyt on yleensä aina enemmän tai vähemmän hyvä meininki, mutta tällä kertaa myös yläkatsomoita myöten koko yleisö näytti olevan ihan liekeissä! George kuulosti livenä vielä paremmalta kuin yhdelläkään hyvin miksatulla levyllä- se on jo jotain se. Kertakaikkisen hieno laulaja sekä upea taustabändi. Hienon tulkinnan kruunasi tyylillä tehty lavashow, ei varmaan jättänyt ketään kylmäksi. Alla oikean asiantuntijan arvostelu. Hyvin sä vedät Ykä!

p.s. jännä muuten, miten samantyyliset kommentit kuin ao. maininta "enimmäkseen jo teini-ikänsä ohittanut yleisö.." saa aina ihon kananlihalle "Aijaaha! MINÄKÖ muka teini-iän ohittanut"!?

"Vielä alkukesästä näytti siltä, että George Michaelin 44, vetovoima olisi historiaa. George Michaelin viime vuodet kun eivät ole olleet hiteillä lastattuja. Toisin oli 80-luvulla Wham!-yhtyeen kiiltokuvapoikana ja soolouran alussa. Viimeisen 11 vuoden aikana Michael on tehnyt vain kolme albumia ja kiertueella hän oli viimeksi 15 vuotta sitten. Kaiken lisäksi laulaja oli hankkinut vielä kyseenalaista julkisuutta huume- ja seksisekoiluillaan. Vain Michael Jacksonin tähtinoteeraus on pudonnut rajummin. Siksi oli riemukas yllätys, että George Michaelin 25-vuotisjuhlakiertueen Suomen konsertti oli alusta loppuun hieno ja innostava show. Kaksituntisessa konsertissa ei ollut kuolleita hetkiä. Ohjelmisto rakentui vahvalla tanssirytmillä kulkevien vanhojen hittien varaan, vaikka mukana olivat toki Michaelin tunnetuimmat balladit Careless Whisper ja Jesus to a child. George Michael on joskus sanonut olevansa mieluummin hyvä laulaja kuin loistava viihdyttäjä. Se pitää paikkansa, koska hän ei ole Robbie Williamsin kaltainen stand-up-koomikko, ja koska hänen äänensä kuulosti Areenassa paremmalta kuin koskaan levyillä. Kreikkalaisesta syntyperästään huolimatta hän on ehdottoman brittiläinen tulkitsija. Punaisena lankana kulki tanakan rytmin alla brittiläisen melodinen ja melankolisesti taittuva perussointi. Michaelin hiteillä oli varmasti monelle myös nostalgia-arvoa, mutta väliäkö sillä, koska Pet Shop Boysia lukuun ottamatta harva osaa yhdistää melankolian 90-luvun löysään brittisouliin tai ilmavasti pumppaavaan house-rytmiin yhtä hienosti. Fastlove, outside ja varsinkin väkevästi svengannut Flawless (Go to the City) laittoivat ihmiset liikkeeseen. Naisvoittoinen ja enimmäkseen jo teini-ikänsä ohittanut yleisö reagoi innokkaasti. Harvemmin Areenassa tanssitaan takakaarteen ylimpiä rivejä myöten läpi konsertin. Briljantin estradiviihteen tuntua tuli myös yhdeksänhenkisestä yhtyeestä ja kuudesta taustalaulajasta ja massiivisesta, lähes hallin kattoa hipovasta lavasta. Sen keskellä oli valtava videoruutu, jonka molemmin puolin muusikot soittivat kolmikerroksisessa telinerakennelmassa. Äärimmäisenä reunoilla oli vielä pienemmät videoruudut. Entisen pääministerin Tony Blairin ja presidentti George W. Bushin suhteesta kertovan Shoot the Dogin aikana lavalle kohosi kymmenmetrinen puhallettava Bush-hahmo, jonka sepaluksen edessä touhusi yleisöön selin Britannian lippuun verhoutunut bulldoggi. Lava, videografiikka ja valot eivät olisi näyttäneet yhtä hienolta olympiastadionin valoisassa myöhäisillassa kuin hallin pimeydessä. Paras viihde ei aina ole suurinta. Mutta aika massiivista kuitenkin."